Kategoria: Ihmisen aika

Kirjoitin edellisessä, historiaa elävöittämään pyrkivässä jutussani “Naantalilaisen tilallisen elämän aineelliset puitteet 120 vuotta sitten” siitä, miten isoisäni aikoinaan pääsi Luonnonmaan kansakouluun vuonna 1904. Tulkitsin sen johtuneen hänen yksinhuoltajaäitinsä päättäväisestä koulutusmyönteisyydestä, mikä sinänsä onkin totta. Ryhdyin kuitenkin pohtimaan tuon koulutusmyönteisyyden syitä hieman tarkemmin.

Kouluttautumisella on aivan nykypäivänkin ajankohtaisuutta. Nyt puhutaan mm. toisen asteen opiskelun laajentamisesta työllistymisen avittajana ja syrjäytymisen ehkäisykeinona.

Naantalin historian III osasta selviää, että 1900-luvun alussa oli Naantalin maatiloilla yleisemminkin pyrkimys lähettää lapsia kouluun. Samalla muistin myös, että äitini oli joskus kertonut erityisen syyn ja esimerkin, joka oli vaikuttanut koulutuspäätöksiin Keitilän Ylitalossa. Hieman äidin jättämää arkistoa pengottuani löysin lisäksi isoisäni Luonnonmaan Haijasten kansakoulun 50-vuotisjuhlassa vuonna 1954 pitämän puheen.

Isoisäni kouluun pääsyn syyt ja mainittu puhe selviävät tarkemmin tästä jutusta: Koulutielle pääsyn mahdollisuudet ja seuraukset 1900-luvun alun Luonnonmaalla

Historiaa tutkiskellessani olen usein törmännyt siihen, että yli 100 vuotta sitten elettyä arkista elämää on vaikea konkreettisesti  kuvata ja ymmärtää. Meidän päiviemme tekniikka, työelämä ja tavat ovat niin kaukana siitä, miten asiat olivat silloin, kun elettiin ilman sähköä ja öljyä, moottoreita, autoja, radiota, tietotekniikkaa jne.

Onneksi sain jokin aika sitten käsiini vanhan dokumentin, jossa isoisäni vanhempien aineellinen omaisuus on erittäin tarkoin lueteltu ja arvioitu rahaksi muutettuna vuonna 1900. Tämä tarkka kuvaus auttaa ainakin minua – kaupungissa koko ikäni asunutta – näkemään hieman paremmin millaista elämä oli Naantalin Luonnonmaan Keitilän Ylitalossa 1900-luvun alussa.

Lue juttu klikkaamalla tästä: Mitä naantalilainen talollinen omisti 120 vuotta sitten

Naantalia kuvaavissa vanhoissa historiikeissa kuvataan yleensä jonkin verran 1800-luvun laivanvarustustoimintaa ja talonpoikaispurjehduksia, jotka purjelaivojen osalta päättyivät muutama vuosi ennen I maailmansotaa. Raino Puottulan (1993, 88) kirjoittamassa Muuttuva Naantali kirjassa todetaan loppuvaiheesta lyhyesti näin: ”Naantalin oma laivanvarustustoiminta päättyi maailmankauppaa ajatellen puolen vuosisadan ajaksi parkki Victorian upottua Montrealin edustalla 1911.”

Puottulan lähteenä on varmaankin ollut Kerttu Innamaan (1965, 56) kirjoittama Naantalin historian III osa, jossa todetaan: ”Kylenin ja merimaskulaisen B. Pihlmanin omistama parkki Victoria ajoi riutalle Montrealin rannikolla 1911 ja haaksirikkoutui.”

Mikä tämä Naantalin viimeinen parkki Victoria oikein oli? Ja kuka Kylen ja B. Pihlman? Kiinnostuin kysymyksestä, kun sukuselvityksestä minulle oli yllättäen aiemmin selvinnyt tieto, että pappani äidillä oli 1900-luvun alussa Naantalissa asunut sisko, joka oli naimisissa merikapteeni Bernhard Mikael Pihlmanin kanssa.

Lisäksi vielä suuremmaksi yllätyksekseni pappani äidin vanhasta navetasta Luonnonmaalta löytyi puulaatikko, jossa oli noin 50 vanhaa merikarttaa eri puolilta maailmaa. Yhdessä kartassa oli omistuskirjoituksena B. M. Pihlman.

Salapoliisi minussa heräsi ja aloin selvittää asiaa. Monien vaiheiden jälkeen asiat ovatkin pääosin selvinneet. Jos siis satut olemaan kiinnostunut siitä, millainen laiva oli Naantalin viimeinen suuri purjelaiva Victoria ja mikä mies merikapteeni Bernhard Mikael Pihlman oli, niin lue pitkähkö juttu linkin takaa:

Velkuan viimeinen Toivo ja Naantalin viimeinen Victoria.3.3.2019

Otan ilolla vastaan kaikki kommentit, korjaukset ja täydennykset.