Valokuva Raumakarin rannasta Naantalissa marraskuussa 2018.
Uutta elämää syntymässä Raumakarilla?
Trumputin
Puutaitelija Janne JJ Virtasen työ “Trumputin” on esillä Naantalin Taidemuseon Kannatusyhdistyksen kesänäyttelyssä Kesti-Maariassa Naantalissa (Maariankatu 2) 28.7.2019 saakka. Trumputin sana saa työssä merkityksen: kaksi marjaa samasta puusta!
Naantalilaiselle sana “Trumputin” voisi tarkoittaa lisäksi kesäiltojen trumputtajan tokaisua työn tultua tehdyksi.
Kapellimestarin runollinen käsi liikuttaa merta, kiviä ja kirkkoa
Kapellimestari Sakari Oramon ohjaava käsi liu’utti mielessäni maisemaa Naantalin Musiikkijuhlilla 7.6.2019 (Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, Tšaikovskin serenadi jousille).
Koulutielle pääsyn mahdollisuudet ja seuraukset 1900-luvun alun Luonnonmaalla
Kirjoitin edellisessä, historiaa elävöittämään pyrkivässä jutussani “Naantalilaisen tilallisen elämän aineelliset puitteet 120 vuotta sitten” siitä, miten isoisäni aikoinaan pääsi Luonnonmaan kansakouluun vuonna 1904. Tulkitsin sen johtuneen hänen yksinhuoltajaäitinsä päättäväisestä koulutusmyönteisyydestä, mikä sinänsä onkin totta. Ryhdyin kuitenkin pohtimaan tuon koulutusmyönteisyyden syitä hieman tarkemmin.
Kouluttautumisella on aivan nykypäivänkin ajankohtaisuutta. Nyt puhutaan mm. toisen asteen opiskelun laajentamisesta työllistymisen avittajana ja syrjäytymisen ehkäisykeinona.
Naantalin historian III osasta selviää, että 1900-luvun alussa oli Naantalin maatiloilla yleisemminkin pyrkimys lähettää lapsia kouluun. Samalla muistin myös, että äitini oli joskus kertonut erityisen syyn ja esimerkin, joka oli vaikuttanut koulutuspäätöksiin Keitilän Ylitalossa. Hieman äidin jättämää arkistoa pengottuani löysin lisäksi isoisäni Luonnonmaan Haijasten kansakoulun 50-vuotisjuhlassa vuonna 1954 pitämän puheen.
Isoisäni kouluun pääsyn syyt ja mainittu puhe selviävät tarkemmin tästä jutusta: Koulutielle pääsyn mahdollisuudet ja seuraukset 1900-luvun alun Luonnonmaalla
Naantalilaisen tilallisen elämän aineelliset puitteet 120 vuotta sitten
Historiaa tutkiskellessani olen usein törmännyt siihen, että yli 100 vuotta sitten elettyä arkista elämää on vaikea konkreettisesti kuvata ja ymmärtää. Meidän päiviemme tekniikka, työelämä ja tavat ovat niin kaukana siitä, miten asiat olivat silloin, kun elettiin ilman sähköä ja öljyä, moottoreita, autoja, radiota, tietotekniikkaa jne.
Onneksi sain jokin aika sitten käsiini vanhan dokumentin, jossa isoisäni vanhempien aineellinen omaisuus on erittäin tarkoin lueteltu ja arvioitu rahaksi muutettuna vuonna 1900. Tämä tarkka kuvaus auttaa ainakin minua – kaupungissa koko ikäni asunutta – näkemään hieman paremmin millaista elämä oli Naantalin Luonnonmaan Keitilän Ylitalossa 1900-luvun alussa.
Lue juttu klikkaamalla tästä: Mitä naantalilainen talollinen omisti 120 vuotta sitten
Velkuan viimeinen Toivo ja Naantalin viimeinen Victoria
Naantalia kuvaavissa vanhoissa historiikeissa kuvataan yleensä jonkin verran 1800-luvun laivanvarustustoimintaa ja talonpoikaispurjehduksia, jotka purjelaivojen osalta päättyivät muutama vuosi ennen I maailmansotaa. Raino Puottulan (1993, 88) kirjoittamassa Muuttuva Naantali kirjassa todetaan loppuvaiheesta lyhyesti näin: ”Naantalin oma laivanvarustustoiminta päättyi maailmankauppaa ajatellen puolen vuosisadan ajaksi parkki Victorian upottua Montrealin edustalla 1911.”
Puottulan lähteenä on varmaankin ollut Kerttu Innamaan (1965, 56) kirjoittama Naantalin historian III osa, jossa todetaan: ”Kylenin ja merimaskulaisen B. Pihlmanin omistama parkki Victoria ajoi riutalle Montrealin rannikolla 1911 ja haaksirikkoutui.”
Mikä tämä Naantalin viimeinen parkki Victoria oikein oli? Ja kuka Kylen ja B. Pihlman? Kiinnostuin kysymyksestä, kun sukuselvityksestä minulle oli yllättäen aiemmin selvinnyt tieto, että pappani äidillä oli 1900-luvun alussa Naantalissa asunut sisko, joka oli naimisissa merikapteeni Bernhard Mikael Pihlmanin kanssa.
Lisäksi vielä suuremmaksi yllätyksekseni pappani äidin vanhasta navetasta Luonnonmaalta löytyi puulaatikko, jossa oli noin 50 vanhaa merikarttaa eri puolilta maailmaa. Yhdessä kartassa oli omistuskirjoituksena B. M. Pihlman.
Salapoliisi minussa heräsi ja aloin selvittää asiaa. Monien vaiheiden jälkeen asiat ovatkin pääosin selvinneet. Jos siis satut olemaan kiinnostunut siitä, millainen laiva oli Naantalin viimeinen suuri purjelaiva Victoria ja mikä mies merikapteeni Bernhard Mikael Pihlman oli, niin lue pitkähkö juttu linkin takaa:
Velkuan viimeinen Toivo ja Naantalin viimeinen Victoria.3.3.2019
Otan ilolla vastaan kaikki kommentit, korjaukset ja täydennykset.
Kuka oli Naantalin kirkon alttarin viereen haudattu Johan Frisius?
Naantalin Taidehuone vanhan kaupungin venerannassa sijaitsee Friislä-nimisessä talossa. Naantalin kirkon huomattavin nykyaikaan 1600-luvulta säilynyt hautamuistokivi pääalttarin vasemmalla puolella on 1672 kuolleen Johan Frisiuksen (s. 1613) haudan kansikivi. Raisiossa sijaitsevat Friisilän koulu ja Friisilän verstaat.
Naantalin vietettyä 575-vuotispäiviään 2018 on ehkä kiinnostavaa tulla tietoiseksi mistä nämä Friis-alkuiset nimitykset tulevat ja kuka oli Johan Frisius.
Tässä jutussa kerron, että Naantalin Friiseistä ensimmäisenä mainitaan Magnus Friis, joka oli naimisissa Naantalin ensimmäisen pormestarin tyttären kanssa ja oli itsekin 1400-luvun puolivälin jälkeen joinakin vuosina Naantalin pormestari. Friislän tontti Naantalin rannassa oli aikanaan hänen pojanpoikansa Martin omistuksessa, samoin kuin Raision Tahvion tila, jonka lähellä sijaitsee nykyinen Friisilän koulu. Johan Frisius puolestaan oli Martin pojan tyttären mies.
Mutta miksi ihmeessä Johan Frisiuksen hautakiven kansi on edelleen Naantalin kirkossa? Kuka hän oli? Ja miksi hän ei nykyisin herätä juurikaan mielenkiintoa?
Vastaus löytyy tästä jutusta, jos jaksat sen lukea:
Kuka oli Naantalin kirkon alttarin viereen haudattu Johan Frisius
Ah on olla Naantalissa, onnellista tosiaan!
Naantalin kaupunginvaltuuston pitkäaikainen puheenjohtaja Mikko Rönnholm toivotti vuonna 2017 presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion tervetulleeksi viettämään kesää Kultarantaan esittämällä heille alun W.F. Tallgrenin vanhasta runosta Muisto Naantalista. Runo alkaa sanoilla ”Ah on olla Naantalissa/onnellista tosiaan!”.
Kiinnostuin runosta ja yllättäen keväällä 2018 se ponnahti uudelleen esiin, kun perehdyin Anne Aschan-Janssonin avulla hänen isänsä, taidemaalari Erik Rauthovin Luonnonmaan Keitilässä maalaamiin tauluihin. Niistä yksi on nimeltään ”Elysee”. Taulu oli myös esillä Naantalin museossa pidetyssä Erik Rauthovin muistonäyttelyssä 2017 – 2018. Kun paikka Elysee mainitaan myös W.F. Tallgrenin runossa, ajattelin, että otanpa nyt selvää, mikä tämä runo oikein on, miten se liittyy Naantalin historiaan ja kuka oli W.F. Tallgren.
Asian selvittämistä motivoi myös se, että Naantalin Museoyhdistys ry elvytti Naantalin 575-vuotisjuhlaviikolla kylpylän historiaan liittyvien virkistysretkien perinteen järjestämällä 24.8. retken Rakkauden lähteelle Kultarantaan. Tuossa tilaisuudessa runon alkupuoli esitettiinkin (ks. kuva 1).
Mutta mistä runosta nyt onkaan kysymys? Se selviää jos jaksat lukea koko jutun tästä: Muisto Naantalista 1870.Rakkaudenlähde
Unikekoja vai unilukkareita?
Wikipedian mukaan Unikeonpäivä, monissa maissa nimeltään seitsemän nukkujan päivä, on vanha kristillinen ja myös koraanin tuntema merkkipäivä, jolla muistettiin Efesoksen seitsemää unikekoa. Legendan mukaan he pakenivat 200-luvulla kristittyjä vainonnutta keisari Deciusta luolaan ja heräsivät vasta 200 vuotta myöhemmin maailman jo muututtua kokonaan toisenlaiseksi. Suomessa nykyajan tunnetuin unikeonpäivän vieton perinne on Naantalin Unikeonpäivä. Silloin julkistetaan valtakunnan virallinen Unikeko, joksi valitaan Naantalin hyväksi toimineita henkilöitä.
Unilukkariksi taas kutsuttiin ennen suntiota tai muuta kirkonpalvelijaa, joka pitkällä kepillä herätteli nukahtaneita pakolliseen jumalanpalvelukseen osallistujia. Myöhemmin unilukkari sanalle on annettu muitakin merkityksiä. Esimerkiksi Naantalin Kultarannassa kesäkautta viettävä nykyinen presidentti on joskus korostanut haluavansa tarvittaessa olla kansakunnan unilukkari, joka lyö keppiä pöytään, jos tärkeitä päätöksiä ei saada aikaiseksi.
Nykyisin tarvitsemme varmaan sekä yhteiseksi hyväksi toimivia unikekoja että ennen kaikkea aktiivisia unilukkareita, jotka herättävät meitä nostamalla esiin tärkeitä teemoja ja ajatuksia muutosten tarpeista ja mahdollisuuksista. Siksi olen antanut tämän Naantaliin kytkeytyvien juttujen sivun otsikoksi Unilukkarit Naantalissa.
Lue koko teksti: Unikekoja ja unilukkareita